Vaaran merkkejä seurustelusuhteessa

with No Comments

Vaaran merkkejä seurustelussa

  • Kumppanisi käyttäytyy aivan kuin hän tietäisi sinua itseäsi paremmin, mitä
    sinä haluat.
  • Hän saa sinut tuntemaan, että sinun on oltava pahoillasi jostain koko ajan.
  • Sinulla on tunne, että et osaa tehdä koskaan mitään oikein.
  • Hän käyttäytyy kuin omistaisi sinut.
  • Hän vähättelee asioita, joista pidät.
  • Hän kritisoi ja puhuu sinusta alentuvaan sävyyn, erityisesti seksuaalisuuteesi
    liittyen. Hän esimerkiksi kommentoi, että hänen edellinen seksikumppaninsa
    on ollut parempi sängyssä kuin sinä.
  • Kumppanisi alkaa valvoa tekemisiäsi. Tarkkailu alkaa ensin ehkä rakastavina
    puhelinsoittoina, mutta kasvaa vähitellen vaatimukseksi tietää koko ajan,
    missä ja kenen kanssa vietät aikaasi.
  • Sinun elämäsi ilon ja mielihyvän aiheet tuntuvat häviävän.
  • Hänen mustasukkaisuutensa on aiheuttanut sen, että et enää pidä yhteyttä ystäviisi ja perheeseesi samalla tavalla kuin aiemmin. Olet yksinäisempi.
  • Arkailet sanoa omia mielipiteitäsi hänen seurassaan.

(lähde: Turvataitoja nuorille. 2012. THL)

Mustasukkaisuus ei ole välittämistä

Mustasukkaisuus on vahva tunne. Miltei jokainen ihminen kokee mustasukkaisuutta jossain vaiheessa elämäänsä. Se herää, kun ihminen kokee hänelle tärkeän ihmissuhteen olevan uhattuna.  Joskus mustasukkaisuutta koetaan todellisen uhan edessä, joskus taas uhka suhteelle voi olla kuviteltu. Liika mustasukkaisuus on haitallista suhteelle. Siitä kärsii sekä mustasukkaisuuden kohde että mustasukkainen itse. Liiallinen mustasukkaisuus liittyy enemmän mustasukkaisen omaan tunne-elämään ja historiaan kuin mustasukkaisuuden kohteen toimintaan tai todelliseen ulkoiseen uhkaan.

Mitä miettii Ronja Salmi; milloin mustasukkaisuus menee yli?

Seurustelu- ja parisuhdeväkivalta

Seurusteluun ja parisuhteeseen liittyvä väkivalta on aina rikos. Pahoinpitely parisuhteessa on aina virallisen syytteen alainen myös alaikäisten välisissä seurustelusuhteissa. Väkivalta voi olla fyysistä esimerkiksi lyöntejä, potkuja tai kuristamista.  Tämän lisäksi väkivalta voi ilmetä henkisenä, seksuaalisena, taloudellisena tai uskonnollisena väkivaltana.

Henkisessä väkivallassa tekijä saa toisen tuntemaan itsensä voimattomaksi, tyhmäksi, arvottomaksi ja riippuvaiseksi hänestä. Hän saattaa nimittellä, käskyttää, vähättellä ja tarttua toisen tekemiin pieniinkin virheisiin.

Seksuaalinen väkivalta voi olla toisen painostamista, kiristämistä tai pakottamista seksuaalisiin tekoihin. Taloudellisella väkivallalla tarkoitetaan sitä, kun tekijä estää toista saamasta töitä tai pitämästä työpaikkaansa tai kontrolloi toisen rahoja kuin omiaan.

Uskonnollinen väkivalta seurustelussa ja parisuhteessa tulee ilmi mm. uskonnollisilla säännöillä kiristämisenä,  pelotteluna tai
painostamisena sekä pakottamisena uskonnollisiin sääntöihin.

Jos olet kohdannut seurustelussa tai parisuhteessa väkivaltaa:

  • Muista, että väkivalta ei ole sinun syytäsi. Se on aina tekijän oma valinta.
  • Kerro asiasta jollekin, vaikka se voi tuntuakin vaikealta. Älä jää asian kanssa yksin.
  • Hae apua. Väkivalta ei lopu itsestään.

Ennen seurustelun aloittamista on hyvä tutustua rauhassa toiseen. Voi vaatia valtavasti rohkeutta mennä puhumaan ihastuksen kohteelle. Mieti valmiiksi muutama puheenaihe, joista voisi lähteä liikkeelle. Seurustelu pohjaa aina hyvälle ystävyydelle ja luottamukselle. Seurustelun aloittamiseen ei ole olemassa yhtä tiettyä oikeaa ajankohtaa tai tapaa. Ihmiset kasvavat ja kehittyvät omaan tahtiinsa, kukin itse tietää parhaiten, milloin on oikea aika ja edessä juuri se oikea kumppani. Muista, ettei seurusteluun tarvitse ottaa muista mallia ja kokea sen takia painetta ryhtyä johonkin, mihin ei ole valmis! Se ei ole oikein myöskään kumppaniasi kohtaan.

Seurustelemisesta sovitaan kumppanin kanssa. Ota rohkeasti asia puheeksi. Omat tuntemukset on tärkeää myös sanoittaa toiselle. On hyvä miettiä mitä molemmat seurustelulta odottavat. Onko joitain sääntöjä tai asioita, joita seurustelun aikana tulisi huomioida? Tärkeää on sanoittaa toiselle, mitä haluaa ja toivoo. Minkälaisista asioista tykkää ja mistä ei. Kukaan meistä ei ole ajatustenlukija.